Maanrakennuksen ammattilainen

Maanrakennus E. Majava Oy on rakentanut Raahen seutukuntaa vahvalla ammattitaidolla jo vuodesta 1964, jolloin Eero Majava aloitti maanrakennusurakoinnin. Reilun viidenvuosikymmenen aikana yritys on kasvanut, ja olemme kehittäneet maanrakennuksen ympärille runsaasti lisäpalveluita, joten voimme palvella yhteiskunnan eri sektoreilla toimivia asiakkaitamme kokonaisvaltaisesti.

Kaiken toimintamme lähtökohtana on aito halu tehdä työmme hyvin. Meillä on ammattitaitoiset työntekijät, ja kehitämme toimintaamme, osaamistamme ja kalustoamme jatkuvasti. Kuuntelemme asiakkaidemme tarpeet ja suunnittelemme niihin sopivat ratkaisut. Teemme työt sopimuksen mukaan tuntityönä tai avaimet käteen -kokonaisuutena.

Nykyään osakeyhtiönä toimivan yrityksen toimitusjohtaja on Arto Alapere. Yrityksen omistajia ovat Mikko Majava ja Arto Alapere.

Maanrakennustyöt

Massanvaihdot, pohjatyöt, roudansulatus ja muut maanrakennustyöt vahvalla ammattitaidolla – jo vuodesta 1964.

Kuljetus- ja trukkityöt

Nostotyöt ja siirtolavapalvelut – sen minkä kaivamme, sen myös kuljetamme.

Timanttityöt

Mittatarkat timanttisahaukset ja -poraukset
sekä timanttihionnat.

Pintakäsittelyt

Myös hiekkapuhallus- ja maalaustyöt

Roudansulatustyöt

Roudan sulatus (Heatwork-vaunut sekä sähköiset kuvut)

Teräspontitustyöt

Kaivantojen tuenta
teräsponttiseinillä.

Purkutyöt

Myös asbestikartoitukset ja -purkutyöt
sekä haitta-ainekartoitukset.

Raskaan kaluston huolto

Perushuollot ja hitsaukset, hydrauliikkaletkujen valmistus
sekä telaston vaihto- ja huoltotyöt.

Viemärikuvaustyöt

Viemäreiden kuvaukset